Mikael Agricola -seuran kevätretki 2018

lauantaina 3. maaliskuuta, 2018

MIKAEL AGRICOLA -SEURAN KEVÄTRETKI
AGRICOLAN JALANJÄLJILLÄ POHJANMAALLE
10. – 11.5.2018

Närpiön kirkko, yksi retkikohteista. Mikael Agricola vihki kirkon vuonna 1555. Wikimedia Commons.

Agricolan jalanjäljillä -retkisarjassamme liikumme tänä vuonna Etelä-Pohjanmaalla, rikkaassa ja monin tavoin erikoisessa vanhan ja uudemman kulttuurin maisemassa. Ajettuamme Satakunnan halki ja vierailtuamme siellä Ulvilan kirkossa on ensimmäinen tutustumiskohteemme Etelä-Pohjanmaalla Vaasa lähiympäristöineen, maakunnan vanhin kaupunkikeskus, jonka monikulttuuriset juuret ovat syvällä keskiajassa. Ensimmäisenä iltana teemme kaupunkikierroksen ja heti perjantaiaamusta ajamme Åbo Akademin Vaasan yksikön Tritonia-kirjastoon. Täällä meille tarjoutuu mahdollisuus tutustua yleisöltä suljettuun ja vähän tunnettuun mutta sitä loistokkaampaan vanhojen kirjojen kokoelmaan, jossa yksinomaan keskiaikaisia kirjoja on peräti noin 140 – yksi niistä on aikanaan kuulunut Mikael Agricolan henkilökohtaiseen kirjastoon! Vierailun jälkeen siirrymme tutustumaan entisen Vaasan kaupungin raunioihin, Suomen vastineeseen Italian Pompejille.
Rannikkovyöhykkeen ruotsalaisalueelta ajamme sitten sisämaahan tutustumaan Isoonkyröön, jonka mainetta ei kanna yksin kirkkorakennus Suomen oloissa poikkeuksellisen vaikuttavine seinämaalauksineen, vaan myös Kyrön seudun asutus ja historia Nuijasodan perinteineen. Etelä-Pohjanmaan osuuden sinetöi vierailu Närpiön kirkossa, jolla myös on kiinteä yhteys Mikael Agricolaan: hän vihki kirkkorakennuksen vuonna 1555.

Matkaohjelma

Helatorstai 10. 5.

08:00 Bussikuljetus Helsingistä (Kiasman pysäkki)
10:00 Bussi noutaa Turusta lähtijät 1) tuomiokirkolta Agricolan muistomerkin luota ja klo 10.15 2) kauppatorilta (pysähdyspaikka vahvistetaan myöhemmin).
Matkaamme Turusta Säkylän ja Euran kautta Ulvilaan.
n. klo 12:00 Matkalla pysähdymme Ulvilassa, jossa tutustumme keskiaikaiseen kirkkoon.
n. klo 13:30 Pysähdymme lounaalle (omakustanteinen) Lankosken Mylly, Merikarvia.
n. 16:30 Perillä Vaasassa, jossa majoitutaan hotelliin (Hotelli Tropiclandia).
17:30 Lähtö hotellista Mustasaaren kirkon ja aikaisemman Vaasan kaupungin raunioille Vanhassa Vaasassa. Tutustumista raunioalueeseen.
19:00 Paluu hotelliin
Loppuilta vapaata illallisineen tai sitten ryhmässä kierrellään kaupungissa ja nautitaan illallinen yhdessä tai erikseen.

Perjantai 11.5.

8:20 Lähtö bussilla Palosaareen
8:30 Tutustuminen Åbo Akademin Tritonia-keskukseen hienoine vanhojen kirjojen, myös kirkollisten, kokoelmineen.
9:30 Lähtö Tritoniasta Isoonkyröön
10:00 Tutustuminen Isonkyrön vanhaan ja uuteen kirkkoon
11:00 Lähtö Närpiöön
13:30 Lounas Närpiössä (Kasvihuoneravintola Lindskök, omakustanteinen)
14:30 Tutustuminen Närpiön kirkonympäristöön kirkkotalleineen ja kirkkoon
15:30 Lähtö Turkuun, matkalla kahvi- ja vessatauot tarpeen mukaan.
n. 19:30 Saapuminen Turkuun (kauppatori, tuomiokirkko)
n. 21:30 Saapuminen Helsinkiin (Kiasman pysäkki)

Matkaehdot:
Varataan oikeus muutoksiin matkaohjelmassa, ja niistä ilmoitetaan erikseen.

Sitovat ilmoittautumiset matkalle 1.4. mennessä: matkahermes@hotmail.com
(varauksen yhteydessä nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero sekä tieto seuran jäsenyydestä)

Matkan hinta sisältäen:
– hotelli aamiaisineen Vaasassa Hotelli Tropiclandiassa (https://www.cumulus.fi/en/hotels/vaasa/cumulus-resort-tropiclandia-vaasa)
– kuljetus Sjoytravelin bussilla Hki-Tku-Vaasa-Tku-Hki
Matkan hinta: MA-seuran jäsen H/2 195€; ei-jäsen H/2 215€; H/1 lisämaksu 25€

Matkan maksu varauksen yhteydessä: Matka Hermes tili: FI35 4309 0010 1045 78 (tai sopien muusta järjestelystä matkatoimiston kanssa).

Lisätiedot:
matkahermes@hotmail.com
Raimo: 0400664294
Mari: 0407034491
Liittyminen Mikael Agricola-seuran jäseneksi on mahdollista seuran kotisivuilla tästä linkistä: http://www.mikaelagricolaseura.fi/?page_id=9ä

Jätä vastaus