Mikael Agricola on jälleen veistoksena Viipurissa – miten paluu tapahtui?

tiistaina 4. helmikuuta, 2014

Ossi Haaramäki Kokonaiskuvaa etsimässä Mikael Agricolan persoonasta ja elämäntyöstä. [Nurmo: Ossi Haaramäki], 2012. 58 s., kuv.

 

Teologian tohtori, asessori Ossi Haaramäki on ollut monessa mukana. Hän kuuluu usealla mittapuulla arvioituna Suomen evankelis-luterilaisen kirkon laaja-alaisiin vaikuttajiin ensin aktiivisina työvuosinaan 1960–1990-luvuilla ja sitten eläkkeellä ollessaan 2000-luvun alussa. Haaramäki on henkilö, joka uutterasti ja itseään säästämättä auttaa monia eri toimijoita antamalla asiantuntemuksensa, kokemuksensa ja laajan suhdeverkkonsa heidän käyttöönsä.

 

Haaramäellä on paljon mielenkiinnon kohteita. Yksi niistä on ollut Mikael Agricola sekä hänen merkityksensä. Haaramäki on toiminut uutterasti edistääkseen Agricolan elämäntyön tunnettavuutta laajalti suomalaisessa yhteiskunnassa, niin mediassa, koululaitoksessa, yliopistomaailmassa kuin kirkossakin. Hän on myös tunnustettu Agricolan elämäntyön popularisoija, joka on kysytty esitelmöijä eri puolilla Suomea.

 

Haaramäki on tämän ohella ollut aktiivisesti mukana Agricolan elämäntyön vaalimiseen liittyneessä hallinnollisessa toiminnassa yhteiskunnan, Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja yhteisöjen tasolla. Hän on ollut muun muassa mukana valmistelemassa ja toteuttamassa opetusministeriön organisoimaa Agricolan juhlavuotta 2007 sekä osallistunut sen jälkeen tämän juhlavuoden perintönä syntyneisiin hankkeisiin ja projekteihin.

 

Haaramäki on toiminut Mikael Agricola -seuran hallituksen aktiivisena ja aloitteita tekevänä jäsenenä. Hän on muun muassa hankkinut seuralle rahoitusta ja ollut mukana seuran käytännön toiminnassa monin eri tavoin. Haaramäki on ollut yksi niistä keskeisistä toimijoista, joiden työn tuloksena Mikael Agricolan muistomerkki voitiin pystyttää uudelleen Viipuriin 2009.

 

Haaramäki esittelee nyt esiteltävässä teoksessaan työpanostaan ”Agricolan parissa” tuomatta kuitenkaan itseään esiin. Kirja on lähinnä lähteisiin ja tutkimuskirjallisuuteen sekä Haaramäen omiin kokemuksiin perustuva esseekokoelma Mikael Agricolasta ja tämän elämäntyöstä. Teoksen nimi Kokonaiskuvaa etsimässä Mikael Agricolan persoonasta ja elämäntyöstä kuvaa hyvin kirjan sisällön ja tarkoituksen.

 

Haaramäki aloittaa teoksensa kuvaamalla, että Agricolaa ja tämän elämäntyötä ei muistettu lähes lainkaan 1600–1700-luvuilla. Tämä oli tuolloin vain ”yksi piispa piispojen joukossa” ilman suurempaa merkitystä ”uskonpuhdistajana ja Suomen kirjakielen isänä”. Haaramäki tuo sen jälkeen esille Agricolan ”löytämisen” 1800-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ja 1900-luvun alkupuolella, jolloin kansallisromanttinen suomalainen historianäkemys syntyi osana kansallista heräämistä.

 

Haaramäki esittää sen jälkeen sen, miten 1900–2000-lukujen vaihteessa tapahtunut historiallinen muutos vaikutti Agricolan elämäntyön muistamiseen. Se nostettiin tuolloin uudelleen esille, ei vain Suomessa, vaan myös Venäjään kuuluvassa Viipurissa. Haaramäki esittelee useat venäläiset ja suomalaiset toimijat, jotka kunnioittivat historiaa ja saivat aikaan sellaista, mitä ei olisi voinut kuvitella vaikkapa 50 vuotta sitten. Venäläisistä toimijoista hän mainitsee esimerkiksi akateemikko Vladimir Smirnovin, Venäjän Duuman Suomi-ryhmän neuvonantajan Aleksandr Belovin ja arkeologi Aleksandr Saksan, suomalaisista taas ministeri Jaakko Nummisen, professori Markus Hiekkasen ja erityisasiantuntija Ossi Tuusvuoren. Tässäkään yhteydessä Haaramäki ei tuo itseään esiin.

 

Mainittujen herrojen – ja monien muiden – työpanoksen tuloksena syntyi tapahtumasarja, joka johti 2009 edellä mainittuun Agricolan muistomerkin uudelleen pystyttämiseen Viipuriin. Haaramäki kirjaa tämän tapahtumasarjan muistiin ja selostaa sen alkaneen Agricolan kuolinpaikan muistokiven löytämisestä 1993 Kuolemanjärven Akkalan kylästä. Seuraava vaihe oli sitten tämän muistokiven uudelleen pystyttäminen 2000 Kuolemanjärven Kyröniemen kärkeen, Agricolan todennäköiselle kuolinpaikalle.

 

Haaramäki esittelee tämän jälkeen, kuinka Agricolan rauhanneuvottelumatkaa kuvaavia arkistolähteitä saatiin esiin Moskovassa sijaitsevista arkistoista. Ne eivät olleet varsinaisesti uusia, mutta niiden olemassaoloa ei ollut muistettu lähes vuosisataan. Asiakirjoja tutkittiin sekä Suomessa että Venäjällä, ja aiheesta järjestettiin seminaareja.

 

Seuraava vaihe Haaramäen kuvaamassa tapahtumasarjassa oli 2007 Agricolan juhlavuosi, joka sysäsi lopullisesti liikkeelle hankkeen saada Agricolan muistomerkki takaisin Viipuriin. Seuraavan kahden vuoden aikana oli monia vaiheita, kuten esimerkiksi muistomerkin alkuperäisen kauluskiven löytyminen ja byrokratian aiheuttamia hankaluuksia. Hanke kuitenkin toteutui 2009, kuten on jo todettu. Haaramäki esittää sen jälkeen, että Turun tuomiokirkon yksi kappeli nimettiin nimikkokappeliksi. Hän ei tuo tässäkään yhteydessä itseään esille.

 

Haaramäki kuvaa vielä teoksensa lopussa Kari Tarkiaisen tutkimukseen nojaten Agricolan viimeiseksi jäänyttä matkaa Moskovaan ja kuolemaa Karjalan kannaksen Kuolemanjärvellä. Haaramäki päättää teoksensa esittelemällä lyhyesti, mutta oleelliset seikat esille tuoden, 1900-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa aikaansaadun monitieteisen Agricola-tutkimuksen.

 

Haaramäen teos on arvokas muistiin merkintä siitä, mitä Agricolan elämäntyön muistamisen vaalimiseksi on tehty 1900–2000-lukujen taitteessa. Siihen on sisältynyt esineellisiä ja kirjallisia löytöjä, uudelleentulkintoja, tieteellisiä kokouksia, diplomaattisia neuvotteluja sekä ennen kaikkea innostusta historiaan. Tämä on kirjattu ylös tulevia polvia varten. Se on Haaramäen teoksen ansio!

 

Jyrki Knuutila

 

Kirja-arvio on julkaistu alun perin Suomen kirkkohistoriallisen seuran vuosikirjassa 2013.

 

Jätä vastaus