Juha Lankinen in memoriam

keskiviikkona 25. marraskuuta, 2015
Viipuri ja Kuolemajärvi 28-29062009 85_cr

Mikael Agricolan patsaan paljastusjuhlaan osallistuneita suomalaisia kiitosjumalanpalveluksen jälkeen. Juha Lankinen kuvassa vasemmalta viidentenä. Kuva: Heikki Jääskeläinen

Juha Lankinen in memoriam

Kirjoittanut Ossi Haaramäki, Decanus Emeritus, Nurmo

Vuonna 2000, viikko ennen juhannusta, Viipurin kaupungin johto lähetti kaksi kirjettä Suomeen. Kolmas meni Suomen Moskovan suurlähettiläälle. Kirjeessä kutsuttiin Suomesta opetusministeriön ja Luterilaisen kirkon edustajia saapumaan juhannuspäivänä Kyrönniemeen Mikael Agricolan kuolinpaikan muistokiven uudelleen paljastamiseen.  Kansliapäällikkö Jaakko Numminen edusti opetusministeriötä. Minä edustin arkkipiispa Jukka Paarmaa, joka oli estynyt.

Paikalla oli hämmästelemässä myös arkkitehti Juha Lankinen. Hämmästys johtui siitä, että Viipurin alueen toimin ja kustannuksella muistomerkki oli niin nopeasti saatu paikalleen. Alkuperäinen vuonna 1900 pystytetty muistokivi oli löytynyt erään rakennuksen porraskivenä, viety Viipurin linnan museoon ja pystytetty uudelleen alkuperäiselle paikalleen Kyrönniemeen Suomenlahden rannalle. Eremitaasin sepät olivat takoneet vanhan mallin mukaisen rauta-aidan sen ympärille ja kaunis ympäristö muutenkin oli laitettu arvoiseensa kuntoon.

Useita puheita pidettiin. Muiden muassa suurlähettiläs Markus Lyra puhui ja akateemikko Vladimir Smirnov, joka puhui myös suomeksi, kehotti kunnioittamaan molempien maiden kulttuuria. Juha Lankinen korosti rauhaa kulttuurisuhteiden perustana.

Illallisella Viipurin tullimuseossa Jaakko Numminen kiitospuheessaan ehdotti: emmekö pystyttäisi varsinaista Agricola-patsasta uudelleen, sitä, joka pystytettiin uuden tuomiokirkon edustalle vuoden 1908 laulujuhlien aikaan. Sen me teemme, vastasi kaupunginjohtaja Georgy Porjadin ja nosti maljan.

Siitä alkoi kymmenen vuotta kestänyt uuden Agricola-patsaan pystytysprosessi, jossa arkkitehti Juha Lankisella oli ratkaisevan tärkeä rooli.

Ratkaisevaa uudessa tilanteessa oli Juha Lankisen paikallistuntemus. Jos patsaan runkokivi olisi hiottu Suomessa, olisivat tullit ja muut kustannukset nousseet suuriksi. Siksi Juha Lankinen ehdotti ratkaisuksi Antrean punagraniittia ja hiojaksi siellä asuvaa kivimiestä Ivan Izbesheviä. Hän teki ammattityönsä hyvin ja nopeasti -nimen ja muistolauseen (Autuaita ovat rauhan tekijät) sijoittamista myöten – ja tuhansia euroja aiempia suunnitelmia edullisemmin.

Jatkotyöskentelyä täydensi alkuperäisen Emil Wikströmin patsaan (1908) ns. kauluskiven löytyminen Taidemuseon alueelta. Siinä noin neliömetrin kokoisessa kivikehikossa oli enkelikuviot nurkissa. Kivi oli tosin haljennut tulipalossa, mutta kuten Viipurin kulttuurihallinnossa pitkään toiminut Juha Lankisen ystävä Jevgeni Filippov on kertonut: Juha Lankinen tiesi liiman, jolla kauluskiven materiaali saatiin korjatuksi. Mikael Agricolan pronssinen rintakuva Viipurin Aalto-kirjaston eteisaulasta tuotiin Mon repos’n pajalle ja näin saatiin uusi Agricola-patsas siihen erillisenä liitettyine tekstikivineen valmiiksi.

Patsaan sijoituspaikkaa oli mietitty vuosia. Entisellä paikalla oli venäläisten ja suomalaisten sankarihaudat, joten sinne ei voitu patsasta ajatella. Viimein paikka löytyi Pietari-Paavalin kirkon puistosta ja Jaakko Numminen ja Georgy Porjadin poistivat patsasta peittävän vaatteen paljastusjuhlassa kesällä 2009.  Satapäisen juhlaväen joukossa  iloitsi Juha Lankinen puolisoineen. 27.6.2009 oli suuren ilon päivä Viipurin restauroinnin visionäärille.

Arkkitehti Juha Lankisen muisto velvoittaa meitä vaalimaan ja syventämään henkilökohtaisia ja laajempiakin kulttuurisuhteita. Tämä työ jatkuukin monella tapaa, mm. Karjalan pitäjäseurojen toiminnassa, kotiseuturetkillä, historiakirjoissa ja sukututkimuksissa.  Viipurin hallinnon ja arkeologian yhteydenpito suomalaisten kanssa esimerkiksi vanhankaupungin restauroinnin ja vanhan tuomiokirkon alueen suunnittelussa on tätä kulttuurista vuorovaikutusta, jota arvosti aikanaan myös Juha Lankinen.

Mon repos on ranskan kieltä, ja tämä paroni Paul Nicolayn kotikartanolleen antama nimi merkitsee: minun lepopaikkani. Tähän liittyen muistamme ystäväämme Juha Lankista ja yhdymme varhaisten kristittyjen rukoukseen, jonka he lausuivat lyhyesti latinaksi: Dona eis, o Domine, requiem aeternam – Anna hänelle, oi Herra, ikuinen lepo.

Puhe Juha Lankisen muistojuhlassa Karjala-talolla Helsingissä 14.11.2015

 

 

 

Jätä vastaus