Suomalaiset ovat neuvostovallan kukistumisen jälkeen olleet aktiivisia pystyttämään (osittain uudestaan) omia muistomerkkejään Neuvostoliiton valloittamaan entiseen Suomen Karjalaan. Uusi Venäjä on suhtautunut tähän suvaitsevasti. Kuten näiden sivujen lukijat tietävät, myös Mikael Agricola -seura on eräiden aktiiviensa sitkeiden ponnistelujen tuloksena saanut pystytetyksi nimikkopiispansa muistomerkin uudelleen Viipuriin. Jo v. 1993 oli Viipurin linnan perustajan Torgils Knutsonin patsas voitu uudelleen pystyttää alkuperäiselle paikalleen.
Venäläiset ovat nyt keksineet saman idean Suomessa. Kun vuoden 1812 muistovuosi 2012 alkoi lähestyä, Venäjän Turussa oleva pääkonsuli hankki muistolaatan sen talon seinään, jossa keisari Aleksanteri I ja kruununprinssi Karl Johan neuvottelivat vuonna 1812. Tämä entinen maaherran residenssi on nyt yksi kaupungin pääkirjaston idyllisen pihan rakennuksista. Laatta kiinnitettiin vähän etuajassa, kun pääkonsulin toimikausi oli päättymässä. Mutta kyseisen vuoden muistaminen ei jäänyt siihen. Myös uusi pääkonsuli pani toimeksi. Lieneekö ollut ystävämme Aleksander Belov, joka keksi, että tämän merkittävän tapauksen muistoksi voitaisiin pystyttää patsas.
Muistopatsaan tekijäksi oli saatu Venäjän kuvanveistäjäliiton puheenjohtaja Andrei Kovaltšuk, jonka sanotaan laatineen vastaavanlaisia patsaita useita; yhden myös Maarianhaminaan, kaupungin nimikkokeisarinnan kunniaksi. Kuvia ja tietoja patsaasta on Turun kaupungin verkkosivuilla osoitteessa turku.fi. Tiedot löytää elokuun uutisarkistosta, johon pääsee etusivun kohdasta ”lue lisää”. Patsas paljastettiin juhlallisesti 24.8.2012 tasavallan presidentin ja taiteilijan läsnä ollessa. Patsaassa keisari istuu ja kruununprinssi seisoo. He vaikuttavat luonnollisen kokoisilta, vaikka lienevät hiukan suurempia. Vaikka Karl Johan neuvotteli Ruotsin valtakunnan (todellisena) johtajana, hänet on kuvattu ranskalaisen kenraalin asussa.
Veistosta ei ole nostettu korkealle. Se sijaitsee Aurajoen rantatörmällä kokoustalon kohdalla. Rantakadun puolelta se on melkein kadun tasossa, joen puolelta sitä katsotaan ylös päin. Patsas on sitä nykyaikaista tyyppiä, johon katsoja voi mennä istumaan Bernadotten tuoliin. (Halikon kirjaston pihalla on G.M. Armfeltin muistomerkki, jossa hän istuu puiston penkillä, johon ohikulkija voi myös istahtaa.)
Patsas herätti Turussa jonkin verran keskustelua Turun Sanomien palstoilla, ja joidenkin virkamiesten puhelimet kuulemma soivat monta kertaa. Jotkut, historiaakin hyvin tuntevat henkilöt eivät olisi halunneet tällaista muistomerkkiä. Vaikka argumentit kirjoitettiin diplomaattisemmin, kysymys lienee ollut siitä, että vuoden 1812 sopimus oli Stalinin ja Hitlerin etupiirisopimuksen edeltäjiä. Kaupungin johto kuitenkin suhtautui hankkeeseen myönteisesti ja myönsi suuren osan patsaan kustannuksista kaupungin kassasta. (Venäläiset ovat tunnetusti parempia kauppiaita kuin suomalaiset, jotka ovat saaneet itse kustantaa patsaansa Karjalaan.) Kun patsas on näköispatsas, ei siitä puolesta tullut suurempaa kritiikkiä. Tekijä on tunnustettu taiteilija. Maallikkokin voi todeta, että käsityö on ensiluokkaista, hahmot ovat näköisiä ja suhteellisen luontevia. Mahtaisiko Suomesta tämän lajin tekijää löytyäkään? Tätä tyyliä ei Suomessa ole harrastettu vuosikymmeniin.
Elokuun 1812 sopimuksen johdosta oli järjestetty muutakin ohjelmaa. Kirjastotalon edustalla esitettiin kesäteatterinäytelmä kokouksesta ja itse talossa tieteellinen seminaari, jossa oli luennoitsijoita Ruotsista, Suomesta, Venäjältä ja Norjasta. Siitä huolimatta kukaan ei puhunut englantia. Käytetyt kielet olivat ruotsi (,norja) ja suomi. Venäläinen professori puhui ruotsia.
Vuoden 1812 sopimusta ja Ruotsin ulkopolitiikan pitkää linjaa valotettiin monipuolisesti. Asialla olivat aiheen todelliset tuntijat.
