Seuran syyskokous pidetään Turussa, Maaherranmakasiinissa (Henrikinkatu 10) torstaina 17.11. klo 18. Kokouksen jälkeen professori Erkki Tuppurainen pitää esitelmän ”Agricolan virret”. Kaikki seuran jäsenet ovat tilaisuuteen lämpimästi tervetulleita!
Rakkaat Mikael Agricolan ystävät ja ihailijat! Hyvät Karjalan edustajat, sen perinteiden ja identiteetin vaalijat!
Sallikaa minun, Kuolemajärven – Krasnaja Dolinan – asukkaiden ja Koiviston – Primorskin – kaupungin hallinnon puolesta, toivottaa teidät tervetulleeksi tapaamiseemme Turun yliopistoon, sekä mieleenpainuvaan ja tärkeään tapahtumaan eli Karjalaisille Kesäjuhlille Turussa.
Toivon teille hedelmällisiä tuloksia koskien kaikkia suunniteltuja toimia ja niiden menestyksekästä kehittämistä. Kiitos mahdollisuudesta saada tavata teidät, kiitos Mikael Agricolan seuran jäsenille, Ossi Tuusvuorelle, Kuolemanjärvi- säätiölle ja sen hallituksen puheenjohtaja Kalevi Kettiselle sekä kaikille suomalaisystäville, jotka ovat aina mukana meidän yhteisissä toimissa.
Olen ollut valvojana Mikael Agricolan muistomerkillä Kyrönniemessä 11 vuotta. Kesäkuun 22. päivään vuonna 2000 osuu virstanpylväs: paikan päällä vuonna 1557 kuolleen merkittävän suomalaisen, suomen kirjakielen kehittäjän, kristinuskon reformaattorin ja rauhantekijän Mikael Agricolan, muistomerkki palautettiin alkuperäiseen muotoonsa. Vuonna 1900 Koiviston nuorisoseura pystytti muistomerkin, mutta se hävisi sodan jälkeisenä aikana. Paikallisten kansatieteilijöiden elämänkutsumuksen seurauksena tämä muistomerkki löytyi ja se palautettiin alkuperäiseen asuunsa sekä entiselle paikalleen.
Erityisesti haluan mainita tämän merkittävän muistomerkin palauttamiseen osallistuneet: akateemikko Vladimir Smirnov ja Viipurin piirin ja kaupungin johtaja Georgy Porjadin sekä lukuisia vapaaehtoisia.
Tämä venäläisten aloite oli suuresti arvostettu Suomessa. Palautetun muistomerkin vihkimiseen osallistuivat Suomen suurlähettiläs Markus Lyyra, ministeri Jaakko Numminen, Kuolemajärvi- säätiön hallituksen puheenjohtaja Kalevi Kettinen ja lukuisia julkisuuden henkilöitä, Venäjän hallituksen virkamiehiä ja tavallisia kansalaisia.
Tämä tapahtuma oli alkuponnahdus seuraaville tapahtumille ikuistamaan muistoa ja perinnetietoa Mikael Agricolasta niin Venäjällä kuin Suomessakin. Vuotta myöhemmin tähän merkittävään paikkaan Viipurin hallinto rakensi pienen pirtti museon, jossa esitellään tietoa Mikael Agricolan elämästä ja elämäntyöstä kolmella eri kielellä. Pirttimuseon vihkimiseen elokuussa 2001 osallistuivat Suomen Pietarin pääkonsuli Kauko Jämsén, Suomen luterilaisen kirkon arkkipiispa Jukka Paarma, ministeri Jaakko Numminen ja lukuisia julkisuuden henkilöitä.
Monet kävijät Suomesta, Pietarista ja muista paikoista vierailevat suurella mielenkiinnolla ja ilolla Agricolan muistomerkillä. Menestystä on niittänyt venäläisten suosioon päässyt Kuolemajärvi-säätiön julkaisema kirja, jota tuettiin taloudellisesti Agricolan juhlavuoden valtuuskunta. Kirjan on kirjoittanut koulunjohtaja Seppo Pirhonen. ”Aika ennen meitä – Vremena do nas” kertoo paikallisesta historiasta sekä elämänmenosta suomalaisten aikana.
Pirttimuseon vieraskirja sisältää monia kiitollisia ja onnea toivottavia kommentteja vierailijoilta.
Usein voikin kuulla mm. seuraavan kommentin: ”On erittäin tärkeää ja hyvä, että suomalaiset ja venäläiset yhdessä säilyttävät muistissa tärkeitä tapahtumia ja merkkihenkilöitä. Ei ole enää erillistä historiaa ja erillisiä kokemuksia – on yhteinen ja mielekäs elämä, ja tämä jaettu kokemus on yhteistä kallista perintöämme. Kansanperintöä. Mikael Agricolan elämä ja työ on erinomainen esimerkki kaikille.”
Suurella toivolla ja ilolla haluan tähdentää, että Mikael Agricolan perinnön vaaliminen jatkuu menestyksekkäästi, sekä elää ja kasvaa. Vuosikymmenen takaiset merkittävät tilaisuudet antoivat ponnahduslaudan monelle yhteiselle Suomen ja Venäjän väliselle tapahtumalle. Ne todella osoittivat tavallisten venäläisten positiivista asennetta meidän ihanaa naapuriamme – Suomea kohtaan.
Minulla on sellainen vaikutelma, että Mikael Agricolan henki on aina näkymättömästi läsnä ja opastaa meitä näissä yhteisissä asioissa. Menisi kauan listata kuinka monta tapahtumaa järjestettiin ikuistamaan Mikael Agricolan muistoa: Niitä olivat yhteiset suomalais-venäläiset seminaarit Turussa, Helsingissä ja Viipurissa, näyttely Viipurin kirjastossa ja lukuisa joukko painettuja materiaaleja, jotka kiinnostavat kansalaisia molemmissa maissa.
Haluan nostaa esille vuonna 2007 vietetyn Mikael Agricolan juhlavuoden kesäkuisen tapahtuman Kyrönniemessä, jossa laskimme seppeleitä muistomerkille ja kuulimme mm. juhlavuoden valtuuskunnan edustajien arkkipiispa Jukka Paarman ja ministeri Jaakko Nummisen puheenvuorot.
Erityisen odotettu ja jännittävä tapahtuma oli Mikael Agricolan muistomerkin paljastus Viipurissa kesäkuun lopulla 2009. Ei ole sanoja kuvaamaan ja arvioimaan uudelleen tätä merkittävää tapahtumaa. Mikael Agricola palasi ikuisiksi ajoiksi Viipuriin!
Rakkaat ystävät! Puheeni lopuksi haluan taas kiittää teitä tapaamisestamme, toivottaa meille kaikille menestystä ja toivon, että voimme jatkaa yhteistyötä.
Mikael Agricolan asia elää ja kukkii. Edessä on paljon tehtävää.
Oma kieli, oma mieli – motto jokaiseen aikakauteen.
Yuri Ogloblin
Mikael Agricolan pirttimuseo on avoinna kesä-syyskuun aikana, yhteydenotot ennalta sovittavista vierailuista Yuri Ogloblinille puh. +7 921 303 72 67
Turun yliopisto ja Suomen Akatemia järjestävät tänä vuonna ensimmäistä kertaa Tieteiden ilta -festivaalin samaan aikaan Turun taiteiden yön kanssa torstaina 18.8.2011 klo 18 – 21.
Turun Akatemiatorilla järjestettävä maksuton tapahtuma on suunnattu kaikenikäisille. Ohjelmassa on tutkijoiden haastatteluja ajankohtaisista aiheista, toiminnallisia tutkimusesittelypisteitä ja Lasten yliopiston luento 7-10-vuotiaille.
Tieteiden illassa kuullaan musiikkia Sohon Torwilta ja Turun musiikkijuhlien ohjelmistosta. Tanssiteatteri ERI esittää nykytanssia.
Sateen sattuessa ohjelmamuutokset mahdollisia.
Taidekasvatuksen professori Kimmo Lehtonen pitää 7-10 -vuotiaille suunnatun Lasten yliopiston luennon Vanhalla Akatemiatalolla klo 19.00 -20.00. Luennon otsikko on Räppiä, rokkia vai klassista? Musiikkiharrastuksen vaikutus käyttäytymiseesi. Aiheeseen sukelletaan hauskojen esimerkkien kautta.
Ilmoittautuminen luennolle aukeaa tiistaina 2.8. klo 12.00 osoitteessa www.lastenyliopisto.fi. Luennolle otetaan 200 lasta ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tapahtumassa julkistetaan Turun yliopiston Kirja-Auroran kustantama ja Hannu Vuoren toimittama teos Medira – Terveyden jäljillä, Turusta maailman turuille.
Tieteiden ilta kuuluu Turun yliopiston kulttuuripääkaupunkivuoden ohjelmaan.
Lähde: http://www.utu.fi/sivustot/2011/tieteidenilta/
Seura osallistuu Turun kansainvälisille Kirjamessuille 30.9.-2.10.2011. Seuralla on messuilla osasto (B-halli 40 A), josta voi löytää tietoa mm. seuran toiminnasta, meneillään olevista hankkeista sekä Agricolaan liittyvästä tutkimuksesta.
Myymme osastolla muistivihkoja sekä Agricola yritit -kalenterin kortteja.
Tänä vuonna saamme myös iloksemme osastoa jakamaan Turun Historiallisen Yhdistyksen.
Agricola on esillä myös Ruokamessujen puolella. Agricolan yrtit piristävät Kaffelin osastoa opastuksineen C-hallissa. Ossi Tuusvuoren ja Terttu Lempiäisen kokoama esittely näyttelystä löytyy täältä.
Tervetuloa piipahtamaan osastolle!
Mikael Agricola on mukana Karjalaisten kesäjuhlilla Turussa 17.-19.6.2011.
Perjantaina pidettävän juhlaseminaarin aluksi klo 11 Mikael Agricola tuo terveisensä Viipurista ja Turusta. Seminaari pidetään Turun suomenkielisellä työväenopistolla (Kaskenkatu 5). Seminaari on maksullinen.
Lauantaina Maaherranmakasiinin Porthan-salissa (Henrikinkatu 10) klo 12-13 järjestetään yleisötilaisuus otsikolla ”Mikael Agricolan perintöä vaalimassa Venäjällä”. Mikael Agricola -seuran pysyvä asiantuntija Ossi Tuusvuori avaa tilaisuuden ja esittelee Agricola-hankkeita sekä -kohteita. Juri Ogloblin esittää tervehdyksen Kuolemajärveltä, Mikael Agricolan kuolinpitäjästä. Dosentti Markus Hiekkanen kertoo Viipurin tuomiokirkon raunioalueen kunnostushankkeesta ja sen viimeisimmistä kuulumisista.
Lisää tietoa seminaarista ja viikonlopun tapahtumista löydät täältä.
Professori Kaisa Häkkinen avaa aivan uusia näkökulmia tuttuun Agricolaan, kun hän luennoi Paimiossa keskiviikkona 4.5. aiheesta ”Mitä Agricola kertoo Suomesta?”
Kaisa Häkkinen kirjoittaa itse aiheestaan: ”Tästä en koskaan aiemmin ole pitänyt esitystä, mutta siihen kuuluvia aineksia on vuosien varrella karttunut melkoisesti. Niistä osa liittyy kasvimaailmaan tai muuhun luontoon, mutta kaupan päälliseksi tulee myös maantiedettä, epäjumalia ja nälänhätää.”
Agricolan arvokkailta kirjainriveiltä löytyy yllättäen siis myös arkisia asioita ja aikakauden henkeä. Kaisa Häkkinen toimii tulkkina ja antaa Agricolan kertoa 1500-luvun elämästä ja ympäristöstä.
Agricola on monin tavoin ajankohtainen. Kulttuuripääkaupunki on juuri juhlinut suurmiestään, ja siinä yhteydessä julkistettiin myös Kaisa Häkkisen ja dosentti Terttu Lempiäisen teos ”Aaloesta öljypuuhun – suomen kielellä mainittuja kasveja Agricolan mukaan”.
Agricolan aikaa elävöittävä esitys on avoin kaikille ja maksuton.
Järjestäjänä on Paimio-Seura.
Paikkana on Paimion vanhan lukion auditorio kirkkoa vastapäätä, sisäänkäynti koulukeskuksen puoleisesta päädystä. Tilaisuus alkaa klo 19.
Prof. Anto Leikolan puhe Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton juhlassa, jossa luovutettiin vuoden 2010 kääntäjäpalkinnot. Juhla pidettiin tällä kertaa Turussa, Mikael Agricolankin aikoinaan johtaman koulun, Katedraalikoulun juhlasalissa 8.4.2011. Koulu on nykyään Turun ruotsinkielinen lukio.
”Isällisesti, lempeästi kohteli heitä provasti, ja huomasi pian suureksi iloksensa, että heidän lukutaitonsa oli moitteeton, vieläpä yhden ja toisen vallan kiitettävä.” Näin kertoi Aleksis Kivi Jukolan veljeksistä suuren romaaninsa kahdennessatoista luvussa, ja edellisistä luvuista muistamme, että joillekin heistä lukutaidon hankkiminen oli ollut todella kiven takana. ”A P C, ummee nälkäpuuroo”, kuten vikkelä Eero tokaisi kovapäisemmälle veljelleen Juhanille. Veljesten mainitaan lukeneen aapisen ja katekismuksen, ja rovastilta he saivat lahjaksi nahkaselkäiset Uudet Testamentit, joita he sittemmin hartaasti lueskelivat.
Pelkkää käännöskirjallisuutta siis, voidaan huomauttaa. Käännöksiä saksasta ja kreikasta. Uuden Testamentin kääntäjä tiedetään nimeltä, Mikael Agricola, mutta Martti Lutherin katekismuksen kääntäjä on jäänyt unohduksiin. Ja mitä hyvänsä Jukolan veljekset myöhemmin lukivatkaan, se oli jokseenkin kaikki käännöstä. Harvoin tulemme edes ajatelleeksi, miten suurelta osalta koko kulttuurimme perustuu käännöksiin. Mitä olisi Aleksis Kivestäkään tullut, ellei hän olisi pässyt lukemaan Shakespearea ja Cervantesia sekä monenlaisia tietokirjoja ruotsalaisina käännöksinä?
Jos eurooppalaisen kirjallisuuden, itse asiassa koko eurooppalaisen kulttuurin alkukieliä ovat kreikka ja latina, myöhemmässä vaiheessa italia, espanja, ranska, saksa ja englanti, on Euroopan perifeerisemmissä osissa, kuten Pohjolassa, valtaosa tästä kulttuurista saatu käännöksinä. Tämä on myös ollut omiaan ehkäisemään tiettyä itseriittoisuutta, joka nykyäänkin leimaa niin anglosaksista kuin ranskalaista ja saksalaistakin kulttuuria, missä käännösten merkitys on paljon vähäisempi kuin Skandinaviassa ja Suomessa. Englantilainen, amerikkalainen tai ranskalainen saattaa helposti kuvitella, että kaikki mikä on merkittävää, sisältyy siihen mitä on kirjoitettu heidän omalla kielellään, kun taas me emme moiseen kuvitelmaan helposti sortuisi. Me tiedämme, että pysyäksemme kiinni eurooppalaisessa kulttuurissa meidän on käännettävä jatkuvasti omalle kielellemme ei vain sitä mikä on uusinta uutta vaan myös sitä mikä on vanhastaan merkittävää, olipa se sellaista mikä on jo joskus käännetty mutta päässyt kielellisesti vanhentumaan, tai sellaista mitä ei ole koskaan ennen suomennettu.
Kun tänä talvena naputtelin omaa osuuttani valmisteilla olevaan suomennoskirjallisuuden historian tietokirjoja käsittelevään osaan, saatoin selvästi nähdä, miten paljon klassistakin tietokirjallisuutta on vielä suomentamatta ja toisaalta miten välttämätöntä suomennosrintamalla on pysytellä myös tärkeimmän uuden kirjallisuuden tuntumassa. Monet tiedolliselle maailmankäsityksellemme tärkeät, etten sanoisi välttämättömät kirjat on aikoinaan käännetty suomeksi vuosien ja jopa vuosikymmenien viiveellä, mutta toisaalta on paljon myös kirjoja, joiden suomennos on ilmestynyt vain vuoden tai parin kuluttua alkuteoksesta. Tähän olisi päästävä: että kaikilla maailman kielillä kirjoitetut uudet ja keskeiset kirjat saataisiin meidän kielellemme niin pian kuin mahdollista. Omalta kohdaltani ajattelen ennen kaikkea luonnontieteitä, mutta sama koskee yhtä hyvin humanistisia aloja, kuten filosofiaa, historiaa ja muuta. Näiden kaikkien merkitys kansalaisten maailmankäsitykselle on universaalinen, ja silloin kun on kysymys merkittävistä tiedoista ja merkittävistä ajatuksista, on jokseenkin yhdentekevää, millä kielellä ne on alkuaan esitetty. Siinä suhteessa on tietokirjallisuudella ja kaunokirjallisuudella nähdäkseni ilmeinen ero: kaunokirjallisuus on paljon enemmän alkuperäiseen kieleen sidottua, mutta onneksi se harvoin on sitä kokonaan, niin että kääntäminen tulee senkin kohdalla mahdolliseksi.
Väliin näkee väitettävän, ettei kirjoja kannata kääntää, kun kaikki kuitenkin osaavat sen verran englantia että voivat lukea noita ulkomaalaisia kirjoja. Toinen yleinen väite on, että kyllä maailmassa pärjää kun vähän englantia osaa. Molemmat väitteet ovat kovin harhaisia. Kuinka moni Suomessa olisi lukenut Stephen Hawkingin ”Ajan lyhyttä historiaa”, ellei sitä olisi suomennettu? Kuinka moni olisi lukenut Darwinin ”Lajien synnyn”, ellei sitä olisi suomennettu? Ja kuinka moni on lukenut Darwinin ”Ihmisen polveutumisen”, jonka suomennos on tulossa julki vasta ensi vuonna? Kuinka moni olisi lukenut Paolo Rossin teoksen ”Modernin tieteen synty Euroopassa”, vaikka se tiettävästi on jo vuosia sitten käännetty englanniksi? On selvää, että meidän on hyvä osata lukea kirjoja ei vain englanniksi vaan muillakin maailman kielillä, sillä kaikkien maailman kirjojen suomentamista ei sentään juuri voitaisi kuvitella.
Ehkä monen mielestä ei ole niin tärkeää, että meidän kulttuurimme seuraa maailman kulttuuria, kun englannillakin pärjää. Mutta kaikki maailman kulttuuri ei toki ole englanninkielistä, olkoonkin että englanti on kasvanut varsinkin luonnontieteissä ja teknologiassa sellaiseksi lingua francaksi, jota alan ihmiset yleensä puhuvat keskenään ja jolla he kirjoituksessakin kommunikoivat. Niin kuin latina joskus muinoin, tuo Euroopan todellinen äidinkieli, jonka jonkinasteinen osaaminen vielä vuosisata tai pari sitten oli sivistyneelle ihmiselle välttämätöntä.
Mutta vaikka emme millään tavoin kapinoisi englanninkielen ylivaltaa vastaan, paitsi siellä missä se vaikuttaa tarpeettomalta hienostelulta, kuten pankkiautomaateissa tai erilaisten yhtiöiden tehtävänimikkeissä, olisi harhaa kuvitella, että englanti riittäisi. Ja vaikka Itä-Suomessa järjestettäisiin erityistä venäjänopetusta niille koululaisille, jotka suunnittelevat jäävänsä loppuiäkseen Itä-Suomeen tai siirtyvänsä työskentelemään Venäjälle, ei se riittäisi yhtään sen enempää. Olen hieman hämmentyneenä lukenut uutisia, joiden mukaan esimerkiksi saksan tai ranskan opiskelu on kouluissa vähenemässä, ja ihmetellyt, sanotaanko tätä Eurooppaan menemiseksi tai siellä olemiseksi. Ei ole mitään syytä ajatella, että suomalainen koululainen ei oppisi useampiakin kieliä ainakin jotenkuten, ellei hän sitten turvaudu Jukolan Juhanin selitykseen, että hänellä vain on niin kova pää. On selvää, että riittävän kieltenopetuksen järjestäminen ympäri maata maksaa jonkin verran, mutta mihin parempaankaan yhteiskunta voi rahojansa käyttää kuin tulevaisuutensa varmistamiseen tällä tavoin.
Kaikesta kielitaidosta huolimatta kääntämistä tarvitaan paljon, ja oikeastaan entistä enemmän, sekä nyt että tulevaisuudessa. On käännettävä monenlaisia kirjoja monista eri kielistä ja julkaistava niitä. Työskentelin kauan sitten suuressa kustantamossa, jossa nuorekas johtoryhmämme uskoi, että juuri työ suomalaisen kulttuurin hyväksi antaa yhtiölle sen olemassaolon oikeutuksen; nykyään olen ollut huomaavinani, että isot kustantamot ovat enemmän tai vähemmän luopuneet tästä moraalista ja tyytyneet siihen että ne turvaavat rahantuoton osakkaille. Merkittävien tietokirjojen julkaiseminen on yhä enemmän liukunut pienemmille kustantajille, jotka useinkin toimivat kannattavuuden rajoilla. Suomalaisen kulttuurin tähden voimme olla kiitollisia siitä, että niitä vielä on olemassa.
Voimme olla kiitollisia myös siitä, että monet yhä jaksavat tehdä suomentajan epäkiitollista mutta yleensä kuitenkin henkisesti palkitsevaa työtä. Puolen vuosisadan kokemuksella voin sanoa, että siihen ei niin vain kyllästy, mutta kyllähän se voisi muuten paremmin kannattaa. Meillä on oltava runsaasti suomentajia, sekä eri kieliin tai eri tiedonaloihin keskittyviä että yleistaitajia, ja heillä on oltava riittävästi työmahdollisuuksia. Mutta työmahdollisuudet tarkoittavat tietenkin myös sitä, että suomentaja voi elättää itsensä kohtuullisesti ja normaalien työpäivien puitteissa. Kun eivät kustantajien rahkeet aina riitä, edes silloinkaan kun hyvää tahtoa riittäisi, on yhteiskunnan tultava apuun. Yksityiset säätiöt tekevät tässä suhteessa arvokasta työtä, ja monen merkittävän teoksen suomennostyö on pystytty toteuttamaan nimenomaan säätiöiden turvin. Siitä huolimatta tärkein vastuu on yhteiskunnalla kollektiivina, ja täsmällisemmin se merkitsee tässä ennen kaikkea valtion kirjastoapurahoja. Niiden määrä ei kaiken kaikkiaankaan ole huimaava – verrataanpa niitä esimerkiksi huippu-urheilun saamaan tukeen, josta kulttuurimme ei muuten paljon kostu – ja varsinkin tietokirjallisuuden kääntämisen osuus on noissa apurahoissa suorastaan mitätön.. Näyttää siltä kuin yhteiskuntamme päättäjät eivät todellakaan välittäisi siitä, pysyykö kirjallinen ja tiedollinen kulttuurimme eurooppalaisen ja globaalin kulttuurin tasalla vai ei.
Jukolan veljekset pakenivat lukkarin koulua ja pakollista lukutaitoa Impivaaraan. Impivaaralaisuudesta on tullut käsite, jota olen kuullut jopa viime päivien vaalikeskusteluissa käytettävän, eikä kovinkaan positiivisessa sävyssä. Mutta veljeksetkin opettelivat lopulta lukutaidon ja astuivat sen myötä yhteiskuntaan sen täysivaltaisina jäseninä. Niinpä yhteiskunnan on omalta osaltaan pidettävä huolta siitä, että heidän ei tarvitse palata takaisin; ilman tehokasta, monipuolista ja yhteiskunnan sekä henkisesti että taloudellisesti arvostamaa kääntäjäkuntaa tämä ei onnistu.
4.4.2011
Julkaisuvapaa HETI
Mikael Agricola -seura järjestää Agricolan päivänä 9.4. ohjelmaa Turun tuomiokirkon sekä Maarian kirkon ympäristöissä. Seura toimii Kulttuuripääkaupunkivuoden 2011 viestinviejänä ja haluaa tuoda Mikael Agricolan asemaa Turun kulttuurissa ja historiassa esille. Vuonna 1557 paluumatkalla Venäjän rauhanneuvotteluista menehtynyt Agricola elää tänä päivänäkin monitieteisen nykytutkimuksen kautta. Päivä järjestetään yhteistyössä Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kanssa ja on suunnattu kaiken ikäisille aiheesta kiinnostuneille.
Agricolan päivän juhlallisuudet alkavat klo 11 seppeleenlaskutilaisuudessa Mikael Agricolan muistomerkillä Turun tuomiokirkon edustalla. Dosentti Markus Hiekkanen johdattaa tämän jälkeen kiinnostuneet Agricolan jalanjäljille tuomiokirkon ympäristössä.
Puolen päivän aikaan Maaherranmakasiinin Porthan-salissa alkaa luentojen sarja, jossa esitellään Mikael Agricola -seuran toimintaa ja sen asiantuntijoiden ajankohtaisia hankkeita. Dosentti Markus Hiekkanen esittelee Viipurin entisen tuomiokirkon raunioalueen kunnostus- ja tutkimushanketta, johon seura on saanut Alfred Kordelinin säätiön rahoitusta. Professori Kaisa Häkkinen ja FT Terttu Lempiäinen kertovat keväällä ilmestyvästä Agricolan kasvit -teoksesta. Se täydentää heidän Agricolan juhlavuonna 2007 julkaistun Agricolan yritit -kirjan tutkimustaan 1500-luvun kasvimaailmasta ja suomenkielisistä kasvien nimistä.. Häkkinen tutustuttaa yleisön myös muuhun ajankohtaiseen Agricola-aiheiseen tutkimukseen, jonka osana on muun muassa Agricolan sanakirjahanke.
Esitelmien jälkeen 2 X Koo valtaa Porthan-salin klo 14 alkaen. ”Tervetuloa kotikirkkoon” -nimisessä esityksessä nukkejen lisäksi mukana ovat lastenohjaajat Kaija Vähä-Vahe ja Kirsi Koskinen. Esitys kestää noin 25 minuuttia.
Iltapäivä Maarian pappilassa ja Iltatilaisuus Turun tuomiokirkossa
Iltapäivällä klo 14 aikaan Agricolan päivän ohjelma siirtyy Maarian kirkolle. Pappilassa Tytti Issakainen esitelmöi aiheesta ”Äiti Agricolan takana”. Nuori Agricola (Niilo Rantala) saapuu paikalle esittämään muutaman musiikillisen numeron. Dosentti Markus Hiekkanen perehdyttää yleisön Maarian keskiaikaiseen kivikirkkoon, jossa Agricolakin lienee saarnannut.
Maariasta siirrytään takaisin tuomiokirkon maisemiin, kun professorit Erkki Tuppurainen sekä Jorma Hannikainen johdattelevat Agricolan virsiin ja teksteihin Tarkk’ampujan kappelissa. Esitelmätilaisuus alkaa klo 17 ja sen jälkeen pidetään Agricolan päivän iltaehtoollinen, jossa kuullaan myös Agricolan ajan kirkkolauluja MuM, FT Atte Tenkasen kokoaman lauluryhmän esittämänä.
Mahdollisista muutoksista ohjelmaan tiedotetaan Mikael Agricola-seuran sivuilla www.mikaelagricolaseura.fi. Tilaisuudet ovat avoimia kaikille asiasta kiinnostuneille. Lämpimästi tervetuloa!
Lisätiedot:
Ossi Tuusvuori, Mikael Agricola -seuran pysyvä asiantuntija, ostuus(at)utu.fi, puh. 040 7608280
Mikael Agricola -seuran jäsenet ovat lämpimästi tervetulleita seuran kevätkokoukseen 8.4. klo 18 Katedralskolanin juhlasaliin (Vanha suurtori 1, yläkerros).
Kokouksen esityslistan löydät täältä.
Perjantaina 8.4. järjestetään mielenkiintoista jäsenistöllemme avointa ohjelmaa, josta tietoa alla.
klo 13 alkaen Westh-seminaari Turun yliopistolla. Lisätietoa täällä.
klo 15 alkaen Suomen Kääntäjien ja tulkkien liitto ry:n Mikael Agricola -palkinnon ja J.A. Hollon palkinnon luovutustilaisuus Katedralskolanin juhlasalissa (Vanha suurtori 1). Lisätietoa palkinnoista täällä.
klo 18 seuran kevätkokous Katedralskolanin juhlasalissa
Myös lauantaina 9.4. juhlitaan Mikael Agricolaa monipuolisesti. Linkin molempien päivien ohjelmaan löydät täältä.
Seminaarin ohjelman löydät täältä
Mathias Westh oli Mikael Agricolan aikalainen ja Rauman kappalainen, joka kuoli vuonna 1549. Hän jätti jälkeensä Westhin koodeksina tunnetun, pääosin suomenkielisen käsikirjoituksen, jonka hän oli mahdollisesti itse kirjoittanut tai kopioinut. Westhin elämänvaiheista ennen Raumalle tuloa ei ole varmaa tietoa, mutta viimeaikaiset tutkimukset viittaavat siihen, että hän olisi ollut Tukholman seurakunnan ensimmäinen suomenkielinen saarnaaja. Tukholmassa aloitettiin suomenkielinen saarnatoiminta jo vuonna 1533 eli useita vuosia aiemmin kuin Suomen Turussa.
Kuva Westhin koodeksista, messun alusta (kuvaaja Timo Häkkinen)
Westhin koodeksi on uskonpuhdistuksen alkuajan merkittävin suomenkielinen käsikirjoitus. Sen laajuus on 144 lehteä, ja se sisältää täydellisen suomenkielisen kirkkokäsikirjan ja jumalanpalvelusjärjestyksen, jotka kumpikin ovat Agricolan vastaavia painettuja teoksia vanhemmat. Lisäksi käsikirjoitukseen sisältyy suomennos saksalaisen Urbanus Rhegiuksen teoksesta Seelenn Ertzney für gesund und krancken ’Sielun lääke terveille ja sairaille’ (1529). Tästä teoksesta ei ole olemassa muita suomennoksia. Koodeksissa on myös erillisiä messukäyttöön soveltuvia laulutekstejä sekä suomeksi että ruotsiksi.
Osa Westhin koodeksista on julkaistu jäljennöspainoksena vuonna 1893 sarjan ”Suomen kielen muistomerkkejä” ensimmäisessä niteessä useana eri katkelmana siten, että koodeksin osia on asetettu Agricolan painettujen teosten rinnalle. Tästä julkaisusta on mahdotonta saada käsitystä koodeksista kokonaisuutena. Sama koskee Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen Vanhan kirjasuomen korpukseen sisältyviä koodeksin osia. Käsikirjoitukseen sisältyy poikkeuksellisen suuri määrä erikoisia merkintätapoja ja lyhenteitä, joita on mahdotonta tulkita alkuperäisteosta näkemättä.
Uskonpuhdistuksen alkuaikoina ei Ruotsissa osattu vielä painaa nuotteja, joten esimerkiksi Agricolan painetussa messussa on laulettavien tekstien kohdalla pelkät tyhjät nuottiviivastot. Sen sijaan Westhin koodeksi on oman aikansa tärkein pohjoismainen nuottikäsikirjoitus. Siihen sisältyy suuri määrä vanhojen kirkkolaulujen nuotteja, jotka aiemmissa tekstijulkaisuissa on jätetty kokonaan pois.
Hankkeen tavoitteena on analysoida ja julkaista Westhin koodeksi alkuperäiselle käsikirjoitukselle uskollisena kriittisenä versiona, joka valaisee luterilaisen kulttireformin toteuttamista suomen kielellä. Tekstit julkaistaan sekä alkuperäisessä muodossaan että nykyisen oikeinkirjoituksen mukaan kirjoitettuina ja kommentoituina. Laulutekstien yhteydessä julkaistaan myös niihin liittyvät nuotit, joten julkaisun perusteella on mahdollista laulaa 1500-luvun kirkkolauluja Westhin ja Agricolan ajan tapaan.
Työ on aloitettu digikuvaamalla koodeksi Kansalliskirjastossa kesällä 2010.
Tekstit on analysoity suomen kielen opetukseen integroituna tutkimushankkeena lukuvuonna 2010—2011 Turun yliopistossa professori Kaisa Häkkisen johdolla. Työtä esitellään avoimessa seminaarissa, jossa on mukana myös vanhoihin kirkkolauluihin perehtyneitä musiikkitieteen asiantuntijoita. Hanketta tukee Suomen Kulttuurirahasto.
Lisätiedot: Professori Kaisa Häkkinen
Suomen kieli, Turun yliopisto
P. 02-333 5280, sähköposti kahakki(at)utu.fi