Mikael Agricola -seura

Mikael Agricolan päivän ohjelmaa Turussa  9.4.2013

Perinteinen Agricolan päivän seppeleenlaskutilaisuus Mikael Agricolan patsaalla tiistaina 9. huhtikuuta 2013 klo 11. Tilaisuudessa seppeleen laskevat Turun tuomiokirkkoseurakunnan ja Mikael Agricola -seuran edustajat. Puheen pitää pastori Pete Hokkanen.

Maarian seurakunnan ”Agricolan päivä” -tilaisuus Maarian pappilan tallissa (Sorolaisenkatu 4) klo 18-

Mika Ketola: tilaisuuden avaus

Profesori Kaisa Häkkinen: ”Mikael Agricola – ensimmäinen turkulainen runoilija”

Pastori Mikko Laurén: puheenvuoro

Kakkukahvitarjoilu

Siirtyminen viereiseen Maarian kirkkoon, jossa Anita ja Pertti Pussisen draamallinen opastus ”Hyvät vai pahat kuvat?”

Tilaisuuden järjestää Maarian srk / Evankelioimistyön tukitiimi.

Kaisa Häkkinen julkaisi 2012 teoksen ”Mikael Agricolan runokirja”, johon hän on koonnut kaikki Agricolan omakätisesti kirjoittamat (esipuhe)runot hänen eri teoksistaan. Toisena osastona kirjassa ovat muunkielisistä lähteistä käännetyt tai mukaillut runot. Lisäksi kirjassa on laaja johdantoartikkeli, jossa Häkkinen on tarkastellut erityisesti Agricolan omien runojen kieltä siitä näkökulmasta, mitä runot kertovat Agricolan omasta suomen kielen taidosta.

Molempiin tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Lämpimästi tervetuloa!

Mikael Agricola -seuran kunniajäsen, ministeri Jaakko Numminen esitelmöi aiheesta Sotavainajien kaivaukset ja muistomerkit Karjalassa ja Venäjällä.

Mikael Agricola -seuran perustajajäsen ja merkittävä vaikuttaja Jaakko Numminen oli keskeisessä asemassa myös kun Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys perustettiin vuonna 1998. Yhdistys huolehtii kentälle jääneiden sotilaiden jäänteiden etsinnästä ja siirtämisestä Suomeen sekä luovutetulla alueella olevien seitsemän kenttähautausmaan ja niille pystytettyjen muistomerkkien hoidosta.

Viipurin kenttähautausmaan muistomerkki on Viipurin vanhan tuomiokirkon raunioiden vieressä.  Mikael Agricola -seura aloitti vuonna 2010 Viipurin tuomiokirkon raunioilla laajan kansainvälisen tutkimushankkeen. Arkeologian ja rakennustutkimuksen keinoin toteutettavan hankkeen yhtenä tavoitteena on pysäyttää rauniokirkon tuhoutuminen ja säilyttää se jälkipolville.

Turun yliopiston ja Mikael Agricola -seuran järjestämä tilaisuus pidetään perjantaina 5.4.2013 klo 17 Maaherran makasiinin Porthan-salissa (Henrikinkatu 10, Turku). Tilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. Lämpimästi tervetuloa!

Lisätietoja esitelmän aihepiiristä täältä.

Kärkiehdokkaat vuoden 2013 Mikael Agricola -palkinnon  saajiksi julkistettiin Helsingissä  28. helmikuuta 2013 .

Tänä vuonna kolme kärkiehdokasta palkinnon saajaksi ovat Tapani Kärkkäinen Olga Tokarczukin romaanista Vaeltajat, Ilona Nykyri Robert Walserin novellikokoelmasta Kävelyretki ja muita kertomuksia sekä Pauli Tapio Sergei Dovlatovin romaanista Matkalaukku.

Suomen kääntäjien ja tulkkien liitto ja Suomen Kirjasäätiö jakavat Mikael Agricola -palkinnon vuosittain tunnustuksena edellisenä vuonna julkaistusta merkittävän kaunokirjallisen teoksen erinomaisesta suomennoksesta.  Palkinnon saajan valitsee Suomen kääntäjien ja tulkkien liiton, Suomen arvostelijain liiton ja Suomen tietokirjailijoiden jäsenistä muodostuva raati.

Palkinnon saaja julkistetaan 10. huhtikuuta.

Lisätietoja www.sktl.fi.

Aalto-yliopistoon yhdistetty Helsingin kauppakorkeakoulu on ottanut pääasialliseksi opetuskielekseen englannin. Maisterin tutkintoa ei enää voi suorittaa suomeksi. Pitänee palata yli sata vuotta ajassa taaksepäin, kun sama tilanne vallitsi Suomen Suuriruhtinaanmaassa.

Suomen kielen tutkijat ovat vakuutelleet, että suomen kielen asema on vahvempi kuin koskaan. Niin varmaan onkin. Kyllähän he sen tietävät. Tällaisen tilanteen toteamiseen sisältyy kuitenkin aina varoitus: Sosiaalisilla instituutioilla on tapana saavuttaa kehityksensä huippu vähän ennen sortumistaan. Helsingin säätytalo rakennettiin vain vähän ennen kuin koko säätylaitos lakkautettiin.

Ruotsin kielen asema on Suomessa huonontunut romahdusmaisesti viime vuosikymmeninä. Sen paikan maan toisena kielenä on ottanut englanti. Fennomaanien ilo saattaa kuitenkin jäädä lyhytaikaiseksi. Ruotsiahan ei tuhoa itse asiassa suomen vaan englannin kieli, joka nyt on alkanut uhata myös suomen kielen asemaa. Niin totaalisesti englanti on jo vallannut nuorison ajattelutavat, että kielenvaihdon edellytyksistä alkavat yhä useammat täyttyä.

Sanalla ”kielitaito” tarkoitetaan nykyään englannin taitoa. Tämä puhetapa on vallinnut jo muutaman vuosikymmenen. Mieleeni on jäänyt Romanian vallankaappauksen päiviltä – yli 20 vuotta sitten – kuinka nuori suomalainen uutistoimittaja valitteli, ettei hän löytänyt mistään kielitaitoista haastateltavaa. Hän tarkoitti englannintaitoista, sillä ranskantaitoisen hän varmaan olisi löytänyt. Äskettäin jokin nuorisojoukko teki kohu-uutisen juopottelumatkastaan venäläisellä laivalla. Yksi moitteen aiheista oli, että laivan palveluskunta ei osannut englantia. Kenenkään mieleen ei tullut tarjota tarjoilijoille suomen kieltä, jota varustamon edustajan mukaan olisi osattu. Tätähän maahan muuttaneet yleisesti valittavat. Suomalaiset yrittävät puhua heille englantia, vaikka he haluaisivat harjoitella suomen puhumista. Suomen kielen sosiaalinen status on todella alhainen.

TV:stä sattui silmään kieliä käsitellyt ohjelma, jossa käsiteltiin mm. Ranskan vähemmistökielten huonoa asemaa. Lopuksi haastateltiin myös Ranskan (kieli)akatemian edustajaa. Hän puhui ensin arroganttiin ranskalaistapaan, kuinka iloisia maalaiset saavat olla, kun pystyvät keskustelemaan sivistyneiden pariisilaisten kanssa. Mutta lopuksi hän puhui asiaa: Kansanomaiset provinssikielet eivät meitä pelasta, kun Globish English jyrää. Siksi puolustus on rakennettava ranskan kirjakielen varaan. Voiko tätä kiistää?

Miten lienee? Eivätkö toisaalta juuri ne, jotka käyttävät sivistynyttä yleiskieltä, ole niitä, jotka herkimmin vaihtavat kielensä englantiin? Provinssimurteita puhuvat juntit saattavat pitää sitkeimmin kiinni kielestään. Ei englanti ole heille vaihtoehto. Puhe kansan kahtiajakautumisesta saattaa pitää paikkansa, vaikka siitä puhujat yleensä tarkoittavat tuloeroja ja muita aineellisia asioita. Taidamme palata vuosisadan takaisiin kielioloihin, muuttujat muuttaen. Tilanne, jossa oppineistolla on eri kieli kuin rahvaalla, lienee Euroopan valtioista kunnolla säilynyt vain Luxemburgissa. Kohta se on palannut kaikkialle.

Pari vuotta sitten Suomen kielen lautakunta vetosi korkeakouluihin, että ne säilyttäisivät suomenkielisen opetuksen. Kuten jo silloin tällä palstalla totesin, siinä ei vetoomukset ja ohjelmat paljon auta. Asia on mitä suurimmassa määrin käytännöllinen. Meillekin halutaan yliopistoihin ulkomaalaisia opettajia ja oppilaita. On mahdoton ajatus, että he sitä varten opettelisivat suomea.

Lainasin kirjan, joka on suomennettu kroatian kielestä (siis entisestä serbo-kroatiasta) nimellä Elian tuoli. Katsoin alkuteoksen nimen: ”Elijahova stolica”. Stolica. Sehän on sama sana kuin meidän tuolimme, ruotsin stol ja saksan Stuhl. Ehkä siihen on syynsä, että kuulumme samaan valtioliittoon Kroatian, mutta emme tšeremissien kanssa.

Meille on opetettu, että suomen kieli on sukua suomalais-ugrilaisille kielille. Jos vähänkin perehtyy esimerkiksi Siperian ”sukukansoihin”, tyhmempi voi kyllä ihmetellä, mitä yhteistä meillä on heidän kanssaan. Ruotsissa tuntuu paljon tutummalta, vaikka on nimenomaan opetettu, että emme ole mitään kielisukua heidän kanssaan. Mikä merkitys tällaisella teoreettisella kielisukulaisuudella on?

Vain harva on rohjennut julkisesti epäillä sen merkitystä. Yksi uskalikko on Matti Klinge, joka on jopa kirjoittanut, että suomen kieli on enemmän sukua ruotsin kielelle kuin monille suomalais-ugrilaisille. Minusta on tuntunut, että tuossa on jotain perää, vaikka ymmärrän, että lingvistiikassa omaksutun määritelmän mukaan kielet eivät ole sukua toisilleen. Meille maallikoille on nimenomaan tähdennetty, että yhteiset sanat eivät merkitse sukulaisuutta, ellei yhteisyys ole tuhansia vuosia vanhaa. Muuten sanat ovat vain lainattuja.

Suomalais-ugrilaisen kielikunnan löytämisellä oli suuri merkitys suomalaisten kansallisuustietoisuutta rakennettaessa. Useampikin kielentutkija tuhosi terveytensä Siperian kauheissa pakkasissa.

Kun suomalaista identiteettiä rakennettiin, moni omaksui ruotsalaisvihan sen olennaiseksi osaksi. Ymmärrettävää sekin. Olihan ruotsalaisuus juuri se, josta meidän oli riuhtaistava itsemme irti. Vieläkin meidän on vaikea tunnustaa, ettei mitään suomalaista kulttuuria oikeastaan ole. Jos katselee Ruotsin tv:stä ohjelmia, joissa kuvaillaan ruotsalaisten luonteenomaisia piirteitä, siellä luetellaan samat ominaisuudet kuin Suomessa vastaavassa yhteydessä. Onko kielten kieliopillinen samankaltaisuus sen kummempaa sukulaisuutta?

Kun Suomen suuriruhtinaskunta perustettiin Venäjän yhteyteen, kaikille oli selvää, että olimme olleet ruotsalaisia. Sen vuoksi olikin pulmallista, keitä me nyt olisimme. Suomalaisiksi ryhtymiselle ilmaantui yllättävä tukija. Armfeltin mukaan keisari halusi meidän olevan suomalaisia. Ja mehän ryhdyimme suomalaisiksi, ensin vähitellen mutta lopulta oikein kiivaasti. Niin kiivaasti, että kuuluisasta lauseesta ”Ruotsalaisia emme enää ole, venäläisiksi emme tahdo tulla,…” on johdonmukaisesti jätetty pois sana ”enää”. Pienellä sanalla olisi suomalaisille opetettu paljon historiaa.

Venäjänsuomalainen elokuvatähti Ville Haapasalo esittelee Suomen tv:ssä ”sukulaiskansojamme” Venäjällä. Hän on sukulaisuudesta kovin innoissaan ja etsii suomalais-ugrilaisen kulttuurin jäänteitä. Ja etsivähän löytää, uhrilehtoja ja muuta muinaisuskontoa. Hänen mielestään ne ovat jäänteitä myös meidän muinaiskulttuuristamme. Meidän oma kulttuurimme on siis sitä. Luvalla sanoen sukulaisuutemme kroaattien kanssa on kiinnostavampi. Erään haastattelun mukaan presidentti Niinistö sanoi äskettäin: ”Jollei olisi eurooppalaisuutta, niin mitäs me olisimme?” Olipa ns. hyvä kysymys.

Mikael Agricola ja J. A. Hollo -palkintojen kärkikolmikot julkistetaan torstaina 28.2. kello 13-14. Paikka on Tiedekulma (Aleksanterinkatu 7, Helsinki) ja kääntäjiä haastattelee Virpi Hämeen-Anttila.

Mikael Agricola -palkinnon jakaa Kääntäjien ja tulkkien liitto yhdessä Suomen Kirjasäätiön kanssa vuosittain tunnustuksena merkittävän kaunokirjallisen teoksen suomennoksesta.

Molempien palkintojen saajat julkistetaan huhtikuussa Mikael Agricolan päivän aikoihin.

https://sktl-fi.directo.fi/?x176492=176509

Kuinka kristinusko saapui Pohjolaan? Mistä piispa Henrik lähti Suomeen? Millaista oli suomenkielinen kirjoitus ennen Agricolaa? Millaisissa kirkoissa reformaattorit työskentelivät pappisammatissaan? Mitä muutoksia niissä tapahtui reformaation aikana? Muun muassa näihin kysymyksiin saa vastauksia Mikael Agricola -seuran kevätretkellä Sigtunaan, Uppsalaan, Strängnäsiin ja Tukholmaan.

Tietopaketin Pohjolan kristillistämisestä antaa matkalla professori Jyrki Knuutila, suomen kielestä ennen Agricolaa kertoo professori Kaisa Häkkinen ja Sigtunan, Uppsalan ja Strängnäsin keskiajasta dosentti Markus Hiekkanen.

Matkanjohtajana toimii Mikael Agricola -seuran puheenjohtaja professori Jyrki Knuutila.

OHJELMA

Perjantai 17.5.

(Helsinki -) Turku – Tukholma

17:30                 Bussikuljetus Helsingistä Turkuun, lähtö Kiasman edestä

20:00-20:15  Kokoontuminen Turussa Viking Linen terminaalin alakerrassa

20:55                 Turku – Tukholma, Viking Line (Viking Grace)

Lauantai 18.5.

Tukholma – Sigtuna – Uppsala

06:30                 Saapuminen Tukholmaan

Bussimatka Sigtunaan, jossa tutustuminen Vanhaankaupunkiin (mm. S:t Per, S:t Olof, S:t Maria)

12:00                 Lounas Sigtuna Stiftelsenissä (omakustanteinen)

Bussimatka Uppsalaan, jossa tutustuminen Vanhaan Uppsalaan (mm. kuningaskummut, vanha tuomiokirkko ja Uppsalaan (mm. tuomiokirkko, yliopisto ja sen kirjasto, Linnén puutarha)

Sunnuntai 19.5.

Uppsala – Strängnäs – Tukholma

08.30             Helluntain messu Uppsalan tuomiokirkossa

Bussimatka Strängnäsiin, jossa tutustuminen tuomiokirkkoon, matkalla lounas (omakustanteinen)

Bussimatka Tukholmaan, jossa tutustuminen Suomalaiseen kirkkoon

20:00             Tukholma – Turku, Viking Line (Amorella)

Maanantai 20.5.

Turku (- Helsinki)

07:35              Saapuminen Turkuun, bussikuljetus Helsinkiin

Matkaehdot:

Matkan hinta sisältää laivamatkat, bussikuljetukset, majoituksen ja aamiaisen Uppsalassa (Scandic Uplandia, Dragarbrunnsgatan 32), asiantuntijoiden opastuksen ja luennot.

290 € / 2 hengen huone ja hytti

390 € / 1 hengen huone ja hytti

Jäsenetualennus Mikael Agricola -seuran jäsenille 20 €. Mikael Agricola -seuran jäseneksi voit liittyä seuran kotisivuilla http://www.mikaelagricolaseura.fi/?page_id=9

Hintaan eivät sisälly muut ateriat kuin hotelliaamiainen, mahdolliset sisäänpääsymaksut.

Matkanjärjestäjä pidättää oikeuden ohjelmanmuutoksiin.

Sitovat ilmoittautumiset 1.4.2013 mennessä maksamalla matkan koko hinta.

Ilmoittautuessasi kerro myös syntymäaika sekä se tuletko mukaan Helsingistä vai Turusta.

Vastuullinen matkanjärjestäjä, ilmoittautumiset ja lisätietoja:

MatkaHermes

Puolalankatu 4, 20100 Turku

matkahermes@hotmail.com

puh. 0400-664294 (Raimo Kesonen)

Pankkitili: Liedon Säästöpankki FI76 4309 0010 0392 38

Seuran sääntömääräinen kevätkokous pidetään perjantaina 5.4.2013 klo 17. Paikkana on Maaherran makasiinin Porthan-sali (Henrikinkatu 10, Turku).

Ennen kokousta kuulemme seuran kunniajäsenen, ministeri Jaakko Nummisen esitelmän Sotavainajien kaivaukset ja muistomerkit Karjalassa ja Venäjällä. Esitelmän aihepiiristä lisätietoja täältä.

Kaikille avoimen esitelmän jälkeen vuorossa on seuran jäsenille tarkoitettu kevätkokous noin klo 18.

Kun ajatellaan tällä 2000-luvulla virinnyttä Agricola-tutkimuksen renessanssia, oli erityisesti juhlavuosi 2007 tutkimusten laadun ja määrän suhteen poikkeuksellinen. Merkillisesti vuosi 2012 jatkoi samaan suuntaan tuoden julkisuuteen uusia tasokkaita tutkimuksia, joskin määrällisesti vähemmän.

Professori Simo Heininen julkaisi alkuvuodesta Editan kustantaman teoksen Agricolan perintö. Paulus Juustenin elämä (Porvoo 2012, 218 s.). Kyse on ensimmäisestä piispa Paulus Juustenin elämäkertakirjasta. Piti siis tulla 2000-luvulle ennen kuin saamme lukea uusimpaan lähdeaineistoon tukeutuvan selvityksen tästä monista eri syistä kiistellystä persoonasta. Esitellessään Juustenin kirjallista tuotantoa Heininen nostaa esiin Piispainkronikan hänen tärkeimpänä saavutuksenaan. Tekstiä lukiessa herää ajatus: Jo oli aikakin selvittää tuon Piispainkronikan synty, sisältö ja Porthanin analysoima ja julkistama ”uusi tuleminen”. Kysehän on suomalaisen historiankirjoituksen ”lähtöruudusta”, jossa myös Mikael Agricola saa oman arvionsa. Heinisen selvittely edustaa suomalaisen historiankirjoituksen parasta tasoa.

Kriittinen editio Mathias Johannis Westhin koodeksista, jonka on toimittanut professori Kaisa Häkkinen, on julkaistu nimellä Codex Westh. Westhin koodeksin tekstit (Turun yliopisto, Wanhan suomen arkisto 5, Turku 2012, 206 s.) Tämä laaja, kahdelle palstalle sanoitettu poikkitieteellinen editio on työllistänyt monilukuisen tutkijajoukon. Tutkimuksellisesti hedelmälliseksi tuon Agricolan aikalaisen Mathias Westhin suomeksi Ruotsissa käsikirjoittaman kirkkokäsikirjan ja messun sanoituksen tekee se seikka, että siinä tarjoutuu kiinnostava vertailumahdollisuus Westhin ja Agricolan käyttämän suomen kielen kesken.

Aivan ilmeisesti tämä vertaileva selvitystyö on muun tutkimuksen ohessa syventänyt kielitieteellistä ydintehtävää: kielen rakenteiden ja muotojen sekä merkitysten ymmärrettävyyden lisäämistä – tässä yhteydessä myös Agricolan sanoitusten osalta. Häkkinen toteaa ja tiivistää (s. 34): ”Kaiken kaikkiaan Westhin koodeksin kieli on monissa suhteissa samanlaista kuin Mikael Agricolan kieli.” Konkreettisin ero sanoituksilla on siinä, että ”Agricolan teksti on painettua, mutta Westhin koodeksin kieliasu on kauttaaltaan käsin kirjoitettu”.

Reformaatioajan liturgisiin käytäntöihin teologian näkökulmasta perehtynyt professori Jyrki Knuutila ja kirkkomusiikin tutkijat Erkki Tuppurainen ja Jorma Hannikainen ovat monien kielitieteen, historiantutkimuksen ja musiikkitieteen edustajien kanssa olleet luomassa tätä koodeksikokonaisuutta. Tuppurainen ja Hannikainen ovat jo aiemmin julkaisseet Westhin koodeksin nuotiston ja sanoitukset omassa sarjassaan. Paljon on vielä avoimia kysymyksiä erityisesti Westhin persoonan ja toimipaikkojen (Rauma, Tukholma) tiimoilta, mutta eräänlainen perustutkimus uusien avausten pohjaksi tässä kriittisessä editiossa on luotu.

Teologit ovat vuosikymmenten aikana pyrkineet saamaan otetta Mikael Agricolasta syvemmässä mielessä teologina ja ”hengellisenä isänä”. Kun hän olisi ehtinyt kirjoittaa edes saarnojensa postillan, meillä olisi lähteitä sanoittaa jotakin syvempää kuin leimaamalla hänet oman kirjastonsakin perusteella kielenkääntäjäksi tai pappien opettajaksi tai humanisti-papiksi, joka oli kiinnostunut myös kansan uskomuksista ja astronomiasta.

Selvitellessään Agricolan Rukouskirjan lähteitä, tohtori Juhani Holma on väitöskirjassaan Sangen ialo Rucous (2008) todennut, että Agricolan ohjeistuskin papistolle oli enemmän yleisluonteista kuin uskonopillisesti orientoitumiseen kutsuvaa. Toki hänen opetuksensa esimerkiksi rukouksesta ja sen tarpeesta eri elämän tilanteissa on aitoa pastoraaliteologiaa, jonka esittäjänä hän ei ollut vain kielenkääntäjä, vaan mielenkääntäjä, joka saattoi olla pitäytymättä käännettävään tekstiin ja tehdä omaperäisiä lisäyksiään suomalaisten reformaattorina.

Edellä olevaa taustana ajatellen on enemmän kuin mielenkiintoista lukea työteliään professorin Kaisa Häkkisen toimittaman Mikael Agricolan runokirjan (Turun yliopisto, Wanhan suomen arkisto 6, Turku 2012, 93 s.) uudelleen löytämää lähdepohjaa ja uusia tulkintoja. Agricolan käännöskirjojen esipuheista, virsirunoista ja muista sanoituksista koostuvan aineiston pohjalta on syntynyt johtopäätös: Mikael Agricola ei ollutkaan itse asiassa vain pelkkä suomentaja, vaan ensimmäinen turkulainen runoilija, joka antoi kirjalliselle sanoitukselleen muodon ja sisällön.

Keskiaikaiset, niukat kirjalliset primaarilähteet ovat aikanaan kiinnittäneet Viljo Tarkiaisen huomiota ja hän pitikin runoutta Agricolan tuotannossa omana kirjallisuuden lajina. Häkkisellä on kielitieteilijänä ollut käytettävissään työryhmiensä kanssa muun uudemman lähdeaineistonsa kanssa Agricola-tutkimuksen vastavalmistunut ”salainen ase”: morfosyntaktinen tietokanta. Siinä kaikki Agricola-teksteistä löytyvät sanat (noin 8500) on analysoitu ja eri tekstiyhteyksissä toisinnot luetteloitu. Tietokanta on avannut uuden tutkimuksellisen kasvualustan. Siitä uskottavana johtopäätöksenä: ”Verbien nominaalimuotojen käyttö on Agricolan runoissa niin idiomaattista, että kirjoittajan kielitaitoa on pidettävä syntyperäisen suomalaisen veroisena.” (s. 47).

Siis: alkaa kuulua Agricolan ”oma ääni”. Hänen runoissaan ja runomuotoisissa sanoituksissaan elää ja ajattelee yllättäen aito Agricola enemmän kuin on tiedetty. Lukekaa ihmiset turkulaisen runoilijan Mikael Agricolan runokirja. Kyse on äidinkielemme juurihoidosta. Myös koko suomenkielisen kirjakulttuurin olemassaolosta ja kasvusta. ”Ota tai kirja ja visust lue.” Riemullista.

Ossi Haaramäki
dekanus emeritus, teologian tohtori
Nurmo

Ossi Haaramäeltä ilmestyi vuonna 2012 kirja Kokonaiskuvaa etsimässä. Mikael Agricolan persoonasta ja elämäntyöstä (omakustanne), jossa valotetaan varhaisempaa Agricola-aiheista tutkimusta.

Mikael Agricola -piparkakun on tehnyt ja kuvannut Petrus Kurppa

Hyvät Mikael Agricolan ystävät!

Algusa oli Sana / Ja se Sana oli Jumalan tykene / Ja Jumala oli se Sana.
Teme oli algusa Jumalan tykene.

Caiki ouat sen cautta tehdhyt / ia ilman site ei ole miten techty ioca techty ombi.

Henes Eleme oli / ia se Eleme oli Inhimisten Walkeus /

Ja se Walkeus Pimeydes paista / ia ne pimeyxet eiuet site käsittenyet.

Evankeliumi Johanneksen mukaan 1:1–5

Tervehdin Teitä kaikkia Mikael Agricolan Uudesta testamentista (1548) ottamillani ”Johanneksen jouluevankeliumin” sanoilla. Sanat puhuvat joulun ihmeestä, inkarnaatiosta. Se tarkoittaa sitä, että Jumala tuli näkyvään muotoon ihmisten keskuuteen. Mikael Agricola on käyttänyt näitä sanoja jouluisin lähes 500 vuotta sitten. Hänen kirjallinen toimintansa mahdollisti myös sen, että puhuttu suomen kieli sai kirjallisen muodon painetussa muodossa. Agricola siis toteutti kirjaimellisesti ”Johanneksen jouluevankeliumin” sanomaa saattamalla käsitettävään muotoon Sanan eli Raamatun ilmoitukseen.

Myös Mikael Agricola -seura on omalla toiminnallaan pyrkinyt saattamaan Agricolan ja hänen aikalaistensa toimia ja ajatuksia käsitettävään muotoon meille nykypäivän ihmisille. Kuluneen vuoden aikana seura on järjestänyt esitelmätilaisuuksia ja kertonut toiminnastaan Turun kirjamessuilla. Useat seuran jäsenet ovat toimineet tiedeyhteisössä monin eri tavoin ja pitäneet esillä Mikael Agricolaan ja hänen aikaansa liittyvää tutkimusta tekstijulkaisuin, artikkelein ja esitelmin.

Viipurin vanhan tuomiokirkon tutkimus- ja entistämishankkeessa jatkettiin arkeologisia kaivauksia kirkon pohjoispuolella, jossa saatiin esiin runkohuoneen alkuperäinen pohjoisseinä sekä sakariston puretun länsiseinän kohta. Samoin hankkeessa jatkettiin arkistolähteisiin perustuvaa rakennustutkimusta. Vuodesta 2013 alkaen hankkeessa keskitytään arkeologisten tutkimusten laajentamiseen, alustavien tutkimustulosten julkaisemiseen sekä restaurointisuunnitelman laatimiseen. Hankkeesta järjestetään myös seminaarit Viipurissa ja Suomessa.

Keväällä 2012 seura järjesti paljon kiitosta saaneen opintomatkan Lutherstadt Wittenbergiin ja muihin Saksan Luther-kaupunkeihin. Tulevana keväänä Mikael Agricola -seuran matka tulee suuntautumaan Ruotsiin, jossa tutustutaan Agricolan elämään liittyviin paikkakuntiin sekä reformaatioajan tutkimukseen liittyviin laitoksiin ja arkistoihin.

Kiitos kaikille seuran hallinnossa ja käytännön työssä toimineille erinomaisesta työpanoksesta vuonna 2012. Kiitos myös seuran jäsenille sekä kaikille yhteistyötahoille kuluneen vuoden yhteistyöstä.

Rauhallista jouluaikaa ja menestyksekästä uutta vuotta 2013!

Jyrki Knuutila                                                      Elina Maines

Puheenjohtaja                                                      Sihteeri